Jos mä kuolen nuorena...

Tämä teksti syntyi kaiken alussa. Silloin, kun sana syöpä paukutti korvieni välissä, silloin kun en vielä ollut edes päässyt lääkärille, kun vain pelkäsin pahinta, eikä kukaan ollut maininnutkaan, että olisin sairas. Juuri silloin, kun pelkäsin eniten ja olin ihan varma, että tämä on minun loppuni, kuolen ihan varmasti. Silloin pelkäsin ihan tosissaan, pelkäsin todella, että kuolen. Olin pelännyt vakavaa sairastumista ja siitä seuraavaa kuolemaa jo vuosia. Jostain kumman syystä. Kerroin ystävälleni, että koin sen kai jonkinlaiseksi hölmöksi itsesuojeluksi - pelkäsin vakavaa sairastumista niin paljon, että ajattelin ettei sitä voi minulle tapahtua. Olin käynyt mielessäni paljon läpi sellaisia asioita ja tilanteita, mitä kuvittelin että vakava sairastuminen toisi tullessaan. Ajattelin, että ne eivät koskaan muutu todeksi. Kunnes koitti se päivä, kun pelkoni näyttikin olevan lähempänä kuin koskaan.

Kirjoitin mielessäni kirjettä, jonka kirjoittaisin ennen kuolemaani ja jonka toivoisin luettavan hautajaisissani. Se ei ole valmis, eikä sitä toivottavasti tarvitse koskaan valmiiksi kirjoittaakaan. Mutta tässä se nyt on, tällaisena teidän luettavaksenne...

"Hei ihanat, rakkaat poikani. Elämäni valot, suurimmat saavutukseni. Muistakaa, että teillä on koko elämä edessä ja maailma avoinna. Tehkää juuri niitä asioita mitä haluatte, kasvakaa isoiksi ja voimakkaiksi, oman arvonsa tunteviksi rohkeiksi miehiksi. Muistakaa, että äiti on aina suojelemassa teidän matkaanne, valvon teitä öin ja päivin, en koskaan päästä teitä silmistäni. Ja vaikka te kaksi pienintä, Venni ja Sulo, ette välttämättä minua kunnolla muistakaan, niin pysyn muistoissanne kuvina. Toivon, että jossain sydämenne sopukoissa pysyn... vaikka ette sitä itse ehkä ymmärrä. Leo, muista että sinusta on mihin vain. Olet äärimmäisen lahjakas ja taitava poika, käytä se hyväksesi, sillä lahjojesi avulla voit päästä minne vain. Älkää lapset koskaan lakatko unelmoimasta ja tekemästä töitä unelmienne eteen, sillä ne kantavat pitkälle ja voitte päästä mihin vain. Käyttäkää lahjat hyväksenne ja uskokaa aina unelmiinne ja itseenne.

Te kaikki, muistakaa, että jokaisella synkälläkin pilvellä on kultareunus. Minä istun siellä ja katselen teitä. Olen jokaisessa päivässänne läsnä. Kun sade ripsii ikkunaan tai kasvoihin, se olen ehkä minä, joka kyynelehdin ikävääni. Mutta jokaisen sateen jälkeen tulee kaunis ilma ja kun aurinko paistaa, minä hymyilen yhtä kirkkaasti. Auringonsäteiden lailla tulen luoksenne, tuulen pyyhkäisynä kosketan kasvojanne.

Ja kun itkettää, antakaa itkun tulla. Tulee vielä nekin päivät, kun ei enää itketä, kun suru muuttaa muotoaan, eikä ole jokapäivä puristamassa rintaanne. Elämä jatkuu, joten tehkää siitä sellainen mikä tuntuu hyvältä, sillä suruun ei saa jäädä roikkumaan. Jokaisesta teistä tärkeästä ja rakkaasta on minulla pala mukanani ja tulen aina rakastamaan teitä.

Jos minä olisin saanut päättää, olisin jäänyt teidän luoksenne. Mutta elämä ei aina valitettavasti ole omista valinnoista kiinni. Sen takia muistutan, että eläkää nyt elämäänne täysillä, nauttikaa siitä, älkää kokeko huonoa omaatuntoa, kun huomaatte ensimmäisen kerran, tämän kaiken jälkeen, nauravanne jollekin asialle. Nauttikaa siitä, menkää eteenpäin, menkää eteenpäin minunkin puolestani. Älkää unohtako minua, mutta älkää myöskään missään tapauksessa unohtako elää.

Niko. Luvattiin uskoa ja rakastaa, kunnes kuolema meidät erottaa. Muista, että rakkaus ei kuole. Ei nyt, ei koskaan. Pidä hyvää huolta meidän pojista ja itsestäsi. Kiitos tästä matkasta.

Rakastan teitä. Ja nyt, pyyhkikää kyyneleenne.

Rakkaudella, Tuire"

/ Tuire

Albinoni: Adagio in G minor