Sädehoito

Hodgkinin lymfoomaa voi hoitaa ainakin kahdella tavalla. Pelkillä sytostaattihoidoilla tai sytostaattien ja sädehoitojen yhdistelmällä. Sain heti ensimmäisellä lääkärikerralla mietittäväkseni nämä vaihtoehdot. Lopputulokseen luonnollisesti vaikuttaa myös lääkärin mielipide sekä se, millainen hoitovaste on ja miten hoidot muuten etenevät. Sytostaattihoidoilla uusiutumisen mahdollisuus on noin 6 % (nämä eivät ole tarkkoja lukuja, koska en onnistunut löytämään näitä mistään... ovat siis muistikuvia oman lääkärikäynnin perusteella. Puhutaan kuitenkin melko pienistä uusiutumisprosenteista.), mutta yhdistämällä sytostaatit ja sädehoito, on uusiutumisprosentti vain noin 2 %. Toki sädehoidolla on omat riskitekijänsä, minunkin tapauksessani, kun sädehoito annettiin rintakehän ja vasemman kainalon alueelle, kohoaa rintasyövän riski noin 25 %. Sytostaattihoitojen lopulla keskustelimme lääkärin kanssa mitä mieltä olen ja kumman vaihtoehdon puoleen minä kallistuisin. Vastaus oli helppo, halusin sen hoidon mikä olisi minun parantumiseni kannalta parempi vaihtoehto. Päädyimme sädehoitoon, sillä se on tutkitusti tehokas keino tuhota "viimeisetkin syöpäsolut" ja vaste on yleensä hyvä. Minullahan ei tosin ollut enää aktiivisia syöpäsoluja sytostaattihoitojen päätyttyä, joten sädehoito toimi ikäänkuin "varmistavana loppusilauksena". Ehkä senkin takia sädehoitoannokseni oli lääkärin mukaan todella pieni, mikä omalta osaltaan pienentäisi haittavaikutuksienkin määrää.

Minun hoitosuunnitelmani oli 15 sädehoitokertaa, hengityksen pidätys -tekniikalla. Vetäessäni keuhkot täyteen ilmaa, siirtyy mm. sydän sen verran, että se ei ollut sädetys-alueella, jolloin haittavaikutukset pienenivät merkittävästi niiltä osin, mihin sädehoito oli ns. turhaa. Minullahan suurentuneita imusolmukkeita oli soliskuopan lisäksi myös vasemmassa kainalossa, rintakehällä ja keuhkojen välikarsinassa. Tälle alueelle sädehoito siis kohdistettiin.

Sädehoidot aloitetaan kuvauksella. Hoitoalue kuvataan ja samalla tehdään ns. muotti, joka pitää minut paikallaan hoitojen ajan (en kysynyt oliko tämä sen todellinen merkitys, mutta siltä se tuntui... muotin kuva alla). Muotti on jotain muoviritilää (en todella tiedä mitä...), joka lämmitetään muotoilua varten ja "saunalämpöisenä" (kuten hoitajani sanoivat) se asetetaan kasvojen ja ylävartalon päälle ja muotoillaan minulle sopivaksi. Jäähtyessään se vähän kutistuu ja kyllä, se on todella napakka. Lisäksi rintakehääni tatuoitiin kohdistuspiste. Pään alle haetaan sopivan mallinen "tyyny", joka mahdollistaa minulle oikean asennon hoitoja varten.

Sädehoitoa annetaan joka arkipäivä. Se oli arjen kannalta välillä hieman haasteellinen paletti. Pääasiassa kuljin sairaalaan kela-taksilla, mutta jonkun verran yhdistin reissuihin myös muita asioita ja menin omalla autolla (itse hoitohan ei kestä valmisteluineen kuin noin 20 min. eli pitkistä käynneistä ei ollut kyse). Sädehoito ei aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia, jotka olisivat vaikuttaneet oloon tai ajokykyyn. Yksi oire, minkä huomasin ja yhdistin hoitoihin oli poskien kuumotus. Sädehoito voi aiheuttaa myös ihoärsytystä, joillain saattaa mennä iho rikkikin. Myös kurkku voi tulla kipeäksi jos limakalvot ärsyyntyvät ja sama koskee suuta. Haittavaikutukset voivat alkaa kuitenkin vasta kahden viikonkin päästä hoitojen alkamisesta ja itseasiassa niin kävi minulle. Ainoa "kunnollinen", mutta loppujen lopuksi äärimmäisen merkittävä haittavaikutus ilmaantui vasta hoitojen lopussa. Makuaistini katosi. Eikä ole tullut vieläkään takaisin! Makuaisti on yksi niistä aisteista, joiden merkitystä ei ymmärräkään, ennenkuin sitä ei ole... kainaloni ärsyyntyi hyvin vähän ja iho tummeni paikallisesti pieneltä alueelta ja lopuksi nahka kesi. Näyttää siis siltä, kuin se olisi palanut, mutta minkäänlaista kipua tai muita tuntemuksia se ei aiheuttanut.

Hoidossa minut asetellaan kapealle "laverille" makaamaan. Pitää olla keskellä ja suorassa. Hoitajat asettelevat tarvittaessa oikeaan kohtaan. Pään alla on minulle kuvauksessa valittu "tyyny" joka pitää ylävartalon asennon oikeanlaisena. Sitten päälleni asennetaan minulle tehty muotti. Se yltää päälaelta rintakehälle asti ja ensin tuntuu, että se puristaa päätä, mutta tunne menee äkkiä ohi ja siihen tottuu (vaikka kyllä se puristaa, joka hoidon jälkeen oli nappuloiden kuvia otsa täynnä). Mietin siinä hoitoja saadessani, että onneksi en kärsi minkäänlaisista paniikkihäiriöistä tai ahtaanpaikan kammoista tms. sillä voisin kuvitella, että sellaisille ihmisille tuollainen tilanne voi olla miltei mahdoton. Ensimmäisellä kerralla tuli myös sellainen ajatus, että minähän olen kuin Hannibal Lecter. Siinä sänkyyn kiinnitettynä, naama maskin alla. Maski on niin napakka, että sen kanssa ei esimerkiksi voi puhua. Jonkinlainen ääntely ja ynähtely onnistui, jos hoitajat kysyivät jotain, vastaus oli lähinnä epämääräinen hhyymm... huvittavinta oli se, kun hoitaja tuli hoidon jälkeen laskemaan sänkyä ja kehoitti toisinaan "pysymään vielä paikallaan". Joo, no en mä tästä kyllä paljon liikkumaankaan pääse.

Ylläolevassa kuvassa on sädehoitohuonetta. Laveri siirretään korkealle ja lähemmäs kuvassa näkyvää laitetta niin, että olin arviolta 30-40 sentin päässä tuosta ympyrästä ja luullakseni päälakeni oli melko lähellä laitteessa näkyvää mustaa ruutua. Laitteessa näkyvät siivekkeet kääntyivät sivulleni ja koko laite kääntyy hoidon aikana niin, että yläpuolella oleva pyöreä kohta siirtyy kuvauksen aikana kasvojeni yläpuolelta vasemmalle puolelleni, muodostaen puoliympyrän muotoisen sädetys-alueen (rintakehältä vasempaan kainaloon).

Koska minun täytyi pidättää hengitystä sädetyksen aikana, sain avukseni pienen näytön jossa hengitykseni tahtiin liikkui palkki (rintakehälleni laitettiin palkki mittaamaan hengitystä). Kuvan yläreunassa oli vihreä palkki, minkä kohdalle keltainen hengityspalkki piti saada ja se piti pitää siellä koko sädetyksen ajan, eli aina yhden puoliympyrän verran. Siihen meni hoitajien mukaan melkein minuutti ja näitä pidätyksiä oli yhden hoidon aikana neljä. Jos hengitystä ei jostain syystä olisi pystynyt pidättelemään, tai pidätys valskasi, eli karkasi tavoitepalkin ulkopuolelle, sädetys taukosi. Hoidon aikana ei siis pääse tapahtumaan mitään vahinkoa, kun sädeannosta ei tule, jos keuhkot ei ole riittävän täynnä ilmaa tai jos en olisi pystynyt pidättämään hengitystä. Jossain vaiheessa hoitoja monitori otettiin pois ja toimin ainoastaan hoitajien ohjeiden mukaan. Ilman monitorin palkkia oli vaikeampi pidättää hengitystä ja se herpaantui helpommin, mutta vain muutamia kertoja lukuunottamatta kaikki pidätykset onnistuivat ilman ongelmia. Hengityksen pidättämisestä tuli alun myötä helpompaa. Tekniikkalajiksihan jotkut taitavat sitä sanoakin.

Loppujen lopuksi 15 hoitokertaa eli yhteensä kolme viikkoa, meni nopeasti. Sädehoito oli henkisesti ja fyysisesti helpompi hoitomuoto, kuin sytostaatit, vaikka joka päiväinen sairaalassa käyminen tuntuikin välillä uuvuttavalta. Piti vain ajatella, että se ei kestä ikuisuuksia.

Viimeinen sädehoito maanantaina 24.9. ja nyt minä olen terve. Ensimmäinen kontrolli on kolmen (3) kuukauden päästä syöpäpolilla. Elämä jatkuu!

/Tuire