Pitääkö elämässä tyytyä johonkin?

Kun minä kerron ihmisille, että sairastumisen myötä olen alkanut erilailla, ehkä hieman uudella tavalla, tavoittelemaan asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tai tyytyväiseksi, herää usein keskustelu siitä, että miksi ihmisille pitää tapahtua jotain todella radikaalia, ennenkuin tähän herätään? Miksi ihmisen pitää esimerkiksi sairastua vakavasti, huomatakseen mitä elämältä haluaa tai huomatakseen, että ei olekaan onnellinen nykyisessä elämäntilanteessa (tai hetkessä ennen sairastumista)? Mikä saa niin monen tyytymään elämäänsä tällaisena kuin se on, huolimatta siitä että soraääniä tulee, ellei päivittäin, niin usein?

Elämässä tyytyminen pätee moneen asiaan. Toiset tyytyy työhön, toiset palkkaan, parisuhteeseen, kotiin, asuinpaikkaan, toiset lähipiiriin... tyydytään ajattelemaan, että no, tätä tämä nyt on. Minä nyt teen tätä työtä, kun en muutakaan löydä, en jaksa etsiä, en kuitenkaan saa, tai kun on pakko että saa rahaa. Jonkun tuttavapiirissä voi olla ihmisiä jotka ovat kuluttavia, ahdistavia, arvostelevia, lähellä voi olla ihmisiä jotka ottavat enemmän kuin antavat, mutta niistä ei syystä tai toisesta, yleensä tottumuksesta, tai uskalluksen puutteesta, "hankkiuduta eroon". Asioita, mihin ihmiset tyytyvät "olosuhteiden pakosta" on luultavasti niin paljon kuin on ihmisiäkin.

Sitten joskus ja joillekin, tulee hetki kun tavallaan kaikki muuttuu. Sairastuminen, avioero, läheisen kuolema, työsuhteen loppuminen, tapaturma... tapahtuu jotain merkittävää ja ihminen havahtuu ajattelemaan omaa elämäänsä. Itseään. Miksi minä tyydyn tähän? Miksi minä en pyrkisi saavuttamaan jotain minulle merkityksellistä tai jotain mikä tekee elämästäni onnellisemman tai paremman? Miksi en pyrkisi tekemään elämässäni sellaisia muutoksia, jotka luovat minulle tasapainoisen elämän, ilman että koen "vain tyytyväni" johonkin?

Asettaessaan tavoitteita itselleen ja alkaessaan luomaan itselleen mielikuvia siitä, mitä elämältään haluaisi, alkaa samalla alitajunnassaan kulkea näitä ajatuksia kohti. Myös konkreettista työntekoa alkaa tapahtua, jos esimerkiksi haluaisi paremman työpaikan, alkaa todennäköisesti etsiä sellaista. Oletteko huomanneet, että esimerkiksi oikein kovasti lasta haluava nainen (ja miksei mieskin) alkaa jossain vaiheessa nähdä jatkuvasti raskaana olevia naisia. Se ei johdu siitä, että niitä olisi yhtäkkiä enemmän jokapuolella (vaikka se siltä tuntuukin), vaan siitä että niihin alkaa kiinnittämään huomiota eri tavalla kuin aikaisemmin. Se ei toki vielä vie hänen toivettaan eteenpäin, mutta se kertoo siitä miten alitajunta toimii. Elämän aarrekarttahan toimii tällä periaatteella. Luodaan itselle mielikuvia siitä, mitä minä haluan, mistä minä unelmoin ja mikä tekisi minut onnellisemmaksi. Kun unelmat on luotu paperille, alkaa prosessi, kun pyritään niitä kohti. Ihmisen energiat alkavat piikuhiljaa liikkua samalla taajuudella, kuin ne asiat mistä haaveilee tai mitä tavoittelee.

Se mitä haluaisin kuitenkin tärkeimpänä sanoa, on se että älkää odottako että jotain mullistavaa tapahtuu. Jos koette, että elämässänne on jotain mihin ette ole tyytyväisiä, tai on jotain mistä suunnattomasti unelmoitte, niin tehkää muutoksia jo tänään. Lähtekää tavoittelemaan unelmianne, pyrkikää tekemään asioita joista nautitte, asioita jotka tekevät teidät onnelliseksi.  Älkää ajatelko, että "sitten kun..." älkääkä missään tapauksessa ajatelko ainakaan että ette olisi ansainneet jotain! Elämä on ihan liian lyhyt vain "johonkin tyytymiseen".

Unelmoikaa ja pyrkikää rohkeasti kohti unelmianne, sillä vain se mahdollistaa eteenpäin pääsemisen.

/Tuire

Aiheeseen liittyvät aarrekartta, suggestiivinen itseohjautuvuus: Muutos on mahdollista ja neurolingvistinen ohjelmointi NLP.